Roope sanoo moi

Roope-pappa sanoo moi.

Sillä on kiva kesä takana ja selvää haikeutta kesälämpöä kohtaan havaittavissa.

Minä olen keväästä asti kauhulla pelännyt tätä syksyä ja nyt se käsillä. Yritän olla ajattelematta pelkoaiheita ja vaan elää päivässä. Tosiasia on kuitenkin että syksy näkyy papassa - kuten arvelinkin. Viellä ei ole mitään hätää... mutta sellaista yleistä villasukkaantumista on papan olemuksessa ja käytöksessä havaittavissa.

Nyt rohkeutta vaari! Tulee se kesä ensi vuonnakin. (Taivas että sinne on matkaa...)

Kesän jäljiltä Pappa näyttää hyvältä. Se on hyvässä lihassa ja turkissa. Tsekatkaa hei sen kyljet! Molemmissa on karvat taas! Nätti poika :).

Pappa kehitti kesällä tavan syödä vain terassilla. Sama peli jatkuu kylmistä keleistä ja sateesta huolimatta. Ruoka ei kyllä enää maistu niin hyvältä kuin kesähelteellä. Ihme juttu sekin. Munuaisruokia menee joo, mutta mieluummin Käpy herkuttelisi seniorikamalla tai suorastaa nuorten kissojen muonalla. Emo on höveli ja antaa mitä Pappa vaatii. Pitäähän sen syödä! Vielä ainakaan ei ole munuaiset ilmoittaneet vastalausetta.

Munuaisarvojen tsekkauksestakin on ikuisuus. Mitäpä niitä tsekkailemaan jos kissa on ok. Mietin joskus onkohan se meidän oma lääkäri ihmetellyt mihin Roope katosi potilasjonosta kun viime talvi käytiin siellä harva se viikko ja jos ei käyty, ainakin mä soittelin sinne päin.

Toivotaan peukut pystyssä ettei meidän tarvi pitkään aikaan lääkärille suunnatakaan.

Nyt toivotaan pitkää ja aurinkoista syksyä mistä voisi vielä nautiskella tarhassa!

Lomalla

Oikein hyvin olivat pojat pärjänneet hoitotädin kanssa. Kummallakaan kissalla ei ollut ollut mitään hätää ja kun tultiin kotiin, vaikutti siltä kuin meitä ei olisi kaivattukaan :). Lupu on aarresisko kun on aina huoltamassa mun kissamuruja.

Kuumuus tuntuu kovasti vaivaavan villahousullisia. Ne vaan levyttäisivät kaiket päivät. Igor pudottelee turkkiaan niin että imuri huutaa hoosiannaa ja Roope ei minusta juo tarpeeksi siihen nähden miten pitkään se oleilee tarhassa. Olen sentäs ommellut sinne verhon auringonsuojaksi jottei ihan porotuksessa sentään oleile.

Yöksi se könyää edelleen viekkuun. Melko kuumaa touhua, voin kertoa :). Mutta olkoon kuuma, Punatiikerin kehruun kuuleminen on sen arvoista.

Papparainen voimissaan

On se vaan uskomatonta. Puoli vuotta olen ollut varma että nyt se on papan menoa. Olemus kuihtui silmissä ja alati punoittava suu olivat todella suuria suruja.
Viimeisin kortisoni haettiin huhtikuun puolivälin tienoilla. Siitä kului noin kolmisen viikkoa kun suu alkoi taas punoitella.

Sitten tuli helatorstai ja pamahti helle. Papparainen virkistyi, tarha kutsui yötä päivää. Suun punoitus katosi kuin taikaiskusta ja on pysynytkin poissa. Mokko maistuu ja yölaulut samaten. Igorin kanssakin on ollut oikein mukava spurttailla ja painia.

Se on ihan eri mies! Nyt se näyttää siltä kuin mitään häikkää ei olisi koskaan ollutkaan (turkin edelleen ammottavat kolot vaan muistuttavat että jotain oli). Nyt se näyttää myös siltä kuin pappa voisi olla tuossa vielä ensi vuonnakin tai vaikka vielä sitä seuraavanakin. Sillä ei ole kertakaikkisen mitään hätää!

Henkisillä olosuhteilla lienee sitä suurempi merkitys mitä iäkkäämpi otus on kyseessä. Ei tarvita lääkityksiä kunhan on aurinkoa, lämpöä ja sitä myötä hyvä meininki.

Nyt sataa, mutta sekään ei ihan hirmusti haittaa kun fiiliksiin on jo päästy. On siellä ulkona aina välillä vähän arskaakin ja lämpöäkin yli 10 astetta. Hyvää mieltä on varmasti tuonut myös se että me ollaan nyt Robbelin kanssa käyty ihan päivittäin useampaankin otteeseen pikkuisen jaloittelemassa nurtsilla. Pikkuisia pyrähdyksiä, mutta tärkeitä.

Taika

Ihan uskomaton taika tällä kelillä! Paljon parempaa kuin yksikään kortisonipiikki. Pappa on so alive! Ja kyllähän se nyt jotain syökin kunhan tarjoilu pelaa ulkoilmassa. Kissapalvelijan on jatkuvasti oltava valmiina tunnustelemaan uusia palvelumuotoja, opittava lukemaan armon herroja oikein. Ei sovi tuudittautua vanhoihin kaavoihin koska niillä ei koskaan pötkitä loputtomiin.

Palveluskunta on saanut kiitokseksi nauttia komeista aarioista aamutuimaan. Ensimmäinen - se lyhyempi - konsertto esitetään kun vielä on pimeää. Toinen sitten puoli viiden - puoli kuuden maissa. Silloin soundissa on jo todella vaativaa sanomaa. Se on noustavamauuuuuuuuuu!

Meillä oli Ipsun kanssa ihana aamurieha. Roopekin vähän osallistui. Kissan riemu on niin koukuttavaa ettei siihen voi kun osallistua, ei vaikka kuinka pitäisi jo rientää toisaalle.

Nurtsia anturoitten alla

En mä vaan voi vastustaa kiusausta antaa Roopen käyskennellä ulkona. Vaikka se sitten huutaakin sen jälkeen kuin palosireeni koska haluaa aina vaan uudestaan sinne ulos. Papalla pitää nyt olla vähän etuoikeuksia ja ymmärrystä palveluskunnalta.

Enää ei tarvita valjaitakaan ulkoiluun. Lunkki pappa kävelee suht rauhaisasti eikä - ainakaan vielä - ole kirmaillut karkuteille.

Naapurin pihalla ruoho on vihreämpää... tai ainakin tosi paljon pidempää :D.

Kurkkasin aamulla suuhun. Se on vähemmän punainen kuin toissaviikolla! Ihan ilman kortisonia, hammaspoistoa tai antibioottia. Aurinko ja sen tuoma fiilis auttavat!

Silti pappa ei nyt oikein hirmusti syö. Vieraitten aikana söi mutta nyt kun ollaan taas omalla porukalla, ei pappa malta tulla tarhasta sisään. Ihan kuin nälkä ei vaivaisi ollenkaan. Toisaalta ymmärrän, eihän sitä itselläkään ruoka maistu jos arskassa vaan paistattelee.. mutta kyllä se nälkä siellä pohjalla on vaikkei tunnukaan. Emo tietää. Olen kattanut papalle nakkuloita tarhaan ja siellä se niitä vähän voi natustellakin, tosin ihan liian vähän. Tämä sama syömättömyysilmiö on kyllä esiintynyt joka ikinen kesä sitten tarhan.

Kesäpöllö

Mun mielestä ihan selvästi punatiikeri-vaarin oleminen on parempi kun aurinko paistaa ja lämpö hellii. Papalla on ihan toisenlainen meininkin ja virkeysaste. Se komentelee määrätietoisena palveluskuntaa, se ei näytä kipuisalta eikä tylsistyneeltä. Sen suussa on taas alkanut punottaa, mutta siitä huolimatta meininki on hyvä ja siitä huolimatta ruoka maistuu! Niinpä! Ruoka tuntuu maistuvan tällä hetkellä paremmin kuin pitkään aikaan. Ihan ne omat raksut. Mielellään toki hyvässä seurassa, keskustelun ohessa.

Aavistelinkin kesän auttavan. Se ei saa loppua ikinä! Heh, ehkä Roopelle pitää ostaa talviaresidenssi Espanjasta, sitähän ne muutkin eläkeläiset harrastavat ja nyt taidan tietää miksi ;).

Seuraa kissaa

Seurasin kissaa jonkun tovin kamera kaulassa.

Ensin se oli menossa kiipeilypuuhun pötköttämään. Häiriköstä ärsyyntyneenä muutti kuitenkin mielensä...

...ja lähti alakertaan.

Jos vaikka ottais parit nakkulat huulen vielä ennen niitä päikkäreitä.

Nyt olen vähän pallo hukassa. Öö.. mitäs sitä sitten...?

Meenpä vaikka iltapötkötyspaikalleni sohvankarmille hetkeksi tipuja katsomaan.

Juu ei, kyllä nämä päikkärit on parasta ottaa kuitenkin sängyllä. Hus häirikkö siitä salaminesi!

Lupu oli hoitamassa kattimuksia. Jännitin Roopen suuta ennakkoon.. vaan kas, mitään ongelmia ei ole ollut eikä ole vieläkään. Ruokaa menee ihan normaalit määrät ja nyt sieltä suusta kuuluu suorastaan rouskutustakin. Kestikö leikkauksesta toipuminen muka näin kauan? En ole kurkannut suuhun enkä kurkkaa. Jos tuo syö niin asia hyvä. Tähän tuli nyt muita murheita niin että olen äärest iloinen ettei tätä kissaa tarvi niiden lisäksi murehtia.

Epäilen että olen ollut muutenkin ylihuolissani papasta. Lääkärikin nimittäin epäili. Möh ja saamari. Mistä hitosta voi omistaja tietää tuommosen karvakkaan meininkejä vielä kun se karvakas tässä nyt on ollut ihan oikeastikin melko huonossa hapessa!? En mä sentään ihan kaikkea ole ylihuolehtinut.

Robo on syönyt nyt tosi pitkään mitä sattuu ja viimeiseen kuukauteen ei ole tainnut mennä muruakaan munuaisdieettiruokia. Se kostaantui. Oksuja on alkanut ilmetä melko usein. Kysyin papalta ottaisko se nyt oman hyvinvointinsa vuoksi välillä vähän mununuaisruokiakin. Se sanoi että joo kiitos. Renal Specialia. Onneksi. Kyllä ne oksut siitä taas lakkaavat jahka masuun mätetään oikeaa ruokaa.

Arvoitus

Ulkona on viisi astetta lämmintä, aurinko paistaa ja se osuu myös tarhaan.

Kuka on asettautunut mukavasti etutassut puuhkaan, ummistanut ihan silmätkin jotta kevätfiiliksestä nauttiminen olisi optimaalisinta?

Vihje, se on punainen ja karvainen.

Mulla on sellanen fiilis että kunhan tästä kevät pääsee kunnolla käyntiin, paranee Roopen olo vauhdilla. Ei mitään lääketieteellistä pohjaa, ihan vaan fiiliksellä mutta vahvalla sellaisella. Uskon että hyvä mieli voi parantaa paljonkin.

Syömäri

Bobbe on voinut paremmin kuin pitkään aikaan. Se on niin taviskissa kuin olla ja voi. Ihan tässä unohtaa että se on tuplakroonikko. No, sen asian kyllä voikin huoletta unohtaa sillon kun sitä tietoa ei tarvitse ;).
Seurailen kipeä suu -merkkejä joita ei ole. Se juttelee, komentaa, haukottelee ja syö. Se syö kuin olis pantera-sukuinen kissaeläin. Ei riitä kuppi eikä kaksikaan tuon papan masun täyttämiseen. Mieluiten Igorin raksuja vaan jos estetään ni passaa ne omatkin Renalit. Herkkuna annan seniorimuonaa ja Latzin vuokaruokaa runsaalla vedellä jatkettuna. Tänään se saa varmaan maltillisesti possusuikalettakin.

Pisukone

Se voi ihan hyvin. Kortisonin vaikutus siis näkyy. Se näkyy myös siinä että se pissaa ihan tosi paljon enemmän kuin ennen. Ja juo. Voishan nuo johtua myös munuaisista mutta jotenkin laitan enempi lääkkeen piikkiin kun nuo piikkiä seuraavat oireet kirjattiin myös lääkäriltä viimeksi tulleeseen lausuntoon.

Eilen vaihdoin uudet hiekat ja musta tuntuu että ihan vasta äsken tein sen viimeksi :/.

Se myös huutaa taas railakkaasti kun tarvii palveluksia. Ei nukuttu sunnuntaina puoli seiskaa pidempään...

Voi että kun kamera jäi kotiin kun sunnuntaina kävin kummityttöjä moikkaamassa. Se Pimu.. hehheh... ihan mahdottoman mainio tapaus. Se oli kovasti kasvanut korkeutta. Ei ollut enää niin pyöreä palleroinen. Siitä voipi tulla isompi kissa kuin Iineksestä. Se tosin ei ole paljon vaadittu, Iines kun on mineistä minein.

Levollinen papsukka

Siellä se Käpy nököttää soffankarmilla :).

Tassut nätisti puuhkassa, kyljet levollisesti karmia mukaillen. Kärsivähkö ilme johtuu vain salaman aiheuttamasta ärtymyksestä. Se ei oikeasti ole yhtään kärsivä. Ei se minusta näytä edes erityisen laihalta ja raihnaiselta. Kaljut vaan vähän hämäävät.

Sillä on edellen kaik hyvin.

Mä käyn aina välillä rahnuttamassa kaulaa ja muiskuttelemassa kaljulänttejä (joita tällä hetkellä piisaa). Edellinen kelpaa mutta jälkimmäinen aiheuttaa hämmennystä ja vähän epämukavuutta.

Aamulla se ei ihan hirmusti syönyt... mutta muistin heränneeni n. puolta tuntia ennen kellonsoittoa Igorin aktivointipallon kopsutukseen. Pallon omistaja pötkötti mun jaloissa joten kopsuttaja oli punatiikeri. Sieltähän se oli sen aamiaisensa syönyt :D.

Hankalaa muuten nyt että mitä raksuja mä tonne palloon laittaisin! Ipsu rakastais munuais- ja senioriraksuja, mutta en mä nelivuotiaalle voi semmosia antaa. Papalle taas ei viitteis hirveesti tota nuorisokauraa tarjota...

Tämä aktivointipallo on muuten yksi niistä taannoisista leluostoksistani. Jäi esittelemättä. Pallo on koiranlelu, niinhän nää aktivointijutut aina (mikä on aika tyhmää). Toimii kuitenkin hyvin myös kissalla. Ei ole ihan helpoin nakkulalähde koska vaatii aika paljon enemmän "voimaa" kääntyäkseen kuin ihan pallonmallinen, mutta tavallaan hyväkin että saa mirre vähän enemmän puuhastella herkkua saadakseen.

Porskuttaa

Kyllä se käpykissa tuossa näyttää kortisonin voimalla porskuttelevan :D. Lauantaiaamuna tuli oksu ja siitä seurasi semmoinen vähän vaisumpi vaihe eikä ruokakaan oikein maistunut.. mutta kun iloinen raksurouskutus jatkui taas maanantaiaamuna, uskon kortisonin voimaan. Luulen että se lauantainen suvanto oli joku muu härö, niitähän tulee. En murehdi sitä vaan iloitsen mun raksuja mupeltavasta, seurallisemmasta ja jopa vähän tarhailevasta mirrestä :).

Masukin on tullut itsestään kuntoon antibiootin jäljiltä. En antanut siihen edes mitään lääkettä. En halunnut kiusata pappaa yhtään lisää ja toivoin että vaiva paranisi itsestään, kuten sitten kävikin.

Tämä tuntuu ihan uskomattomalta että kissa on nyt tuossa jamassa! Se oli niin raukka ettei tosikaan. Vielä ne kaikki  kipulaastarit, potkupuvut ja antibiootitkin. Sitten se saa yhden taikapiikin ja kaveri kohenee jälleen elävien kirjoille. Miten se nyt tuossa voi rouskutella tuota tahtia nakkuloita kun kolme viikkoa on mennyt ihan pyhällä hengelllä?! Mystistä ja eläköön (eläin)lääketiede! Meikkis on ihan fiiliksissä ihan vaan senkin vuoksi ettei ole akuuttia tarvetta soittaa ellille :D.

Ipsukka on innoissaan kun saa taas vähän papasta jolkotteluseuraa. En kyllä ole ihan vakuuttunut että Roope on jokaisessa spurtissa ihan oma-aloitteisesti leikkimielellä mukana... ;). Juu no ei tasan ole. Silti se Roope tykkää pikkukaveristaan. Igoria on taas ahkerasti pesty keittiön pöydällä. Se on niin huvittava ja hellyttävä tapahtuma; Igor oikein kääntelee päätään että Roope voi pestä sitä joka puolelta. Myös kylkiä pestään. Miten se Roope jaksaa, se kun huoltaa omaa turkkiaankin niin ahkerasti?!