Namua huuleen

           

Juovikas namupoikaseni alkoi sirkuskissaksi kun oli herkkua tarjolla pientä eforttia vastaan. Sieltä nousi tassua yksittäin ja pareittain. Myös näppärää anturatyöskentelyä oli havaittavissa.

   

"Namskis että oli makoisaa!"

Lihaa kiitos

Tässä sen lyhyen kahden viikon sisällä mitä Bruno meillä on asunut olen huomannut että lemppariruokia ovat raa'at lihat. Jännityksellä olen ostellut marketin valikoiman läpi ja juu, "kiitti tänne vaan" sanoo Bruno niin sydämelle, possu- ja nautasuikaleelle, saksanhirvilastuille ja broiskun palasille. Vautsivau! Valikoimaa laajentaakseni tilasin Vauhtiraksulta broiskun sydäntä, kivipiiraa, siipiä, heppaa ja maksaa. Näistä on nyt kaikkia muita paitsi jälkimmäistä maistettu ja oujee, kyllä maistuu! Tuo raidallinen ötökkä rouskuttaa siivet luineen eikä lihaa tarvitse silputa miniksi kuten Igorille.

Mä vähän tässä suunnittelin että mitäs jos pitäisin Brunon ruokavalion tuossa. Mitä sille teollista mössöä tuputtamaan kun kerran nuo lihat noin hyvin maistuvat? Raksuista nyt puhumattakaan. Jos Brunoa ei päästäisi ollenkaan raksujen makuun niin eihän se niitä osaisi kaivatakaan, eikös vaan? Eihän kissa luontaisesti voi tietää että addiktoivia raksuja on saatavilla.

Olen nyt lueskellut hurjasti kissan raakaruokinnasta. Pelottaa vähän että osaanko tarjota sitten oikein lisäravinteet lihan kylkiäiseksi. Toisaalta ei teollisen ruuan syöttäminen autuaaksi tee, eihän sitä tiedä mitä muhjua tölkit ja pussit sisältävät loppupelissä! Paljonko niissä on oikeasti lihaa ja millaista se käytetty liha on ollut.

Kävin ostamassa Multicattia ja Eforion-öljyä. Eiköhän me niillä alkuun päästä liha-arsenaalin täydentäjinä. 

Mumpsk kun maistuvat broiskun sydänpalat.

Samaan aikaan toisaalla... Heh, Ipsukka ei ole tuon ruuan suhteen niin perso kuin Bruno (tai mitä Roope oli silloin kun voi hyvin).

"Syö sinä kamu siellä vaan niin minä duunailen tämän pahvilootan kanssa"

Ei vaines, ei tämä kuva ihan totuutta kerro. Igorinkin ruokahalu on nimittäin kasvanut Brunon tulon myötä. Ehkä siihen vaikuttavat kasvanut aktiviteetin määrä sekä se ettei meillä ole enää ollut raksubaaria (koska Bruno imuroisi sen samontein tyhjäksi). Nyt meillä tarjoillaan ruokaa kolme kertaa päivässä ja kyllä näköjään nälkä on melko hyvä menekinedistäjä. Igorinkin raksun syönti on vähentynyt vielä entisestään. Nyt saattaa mennä päiviäkin ettei pallukka syö raksun raksua. Almo Naturen, FelinePortan, Applawsin yms. märkäruuat ovat kova sana. Mutta myös lihoja Ipsu on innostunut maistelemaan ennakkoluulottomammin kuin ennen. Saksanhirvas osoittautui varsinaiseksi herkuksi mutta tänään mupellettiin myös pienen epäröinnin jälkeen possusuikaleita.

Mä jotenkin niin uskon siihen että Roopen munuaisvian taustalla oli ainakin osittain se että se söi koko elämänsä pelkkää raksua. Voi että kun olisin silloin 15 vuotta sitten tiennyt kaiken mitä nyt. En olisi ikuna kuuna päivänä ostanut punatiikerille niitä marketin sateenkaaren värisiä nakkuloita vaikka kuinka köyhä opiskelija olinkin :(. Olisin jo silloin yrittänyt tarjota vaikka edes sydäntä - se ei ole kallista edes opiskelijabudjetille. Harmittaa vieläkin vietävästi se että Roope pääsi mm. tuon sydämen makuun vasta sitten kun munuaisvika oli diagnosoitu eikä sitä herkkua enää olisi periaatteessa saanut tarjota. Roope oli tahattomasti vähän niin kuin harjoituskappale kissanpidossa :(.

Minulla on edelleen pappaa hurja ikävä :(. Kävin sunnuntaina Roopen haudalla. Minun piti kertoa Brunosta mutten pystynyt. En pystynyt kuin itkemään. Siitä on jotenkin niin kauan kun viimeksi olen Roopen nähnyt... mutta eihän siitä ole kuin kuusi viikkoa! Välillä tuntuu pahalta katsoa että täällä kotona talsii ihan outo tassunelikko jota Roope ei ole koskaan nähnyt.. ja joka on täällä siksi ettei Roopea enää ole.. Mutta tämmöiset ajatukset ovat hurjan epäreiluja Brunon kannalta. Syytön Brunoska kaikkeen on. Ihana pieni tiikeripentu. Välillä pelkään että se tuli meille vähän liian aikaisin, ettei minun sydän ole vielä ihan täysillä avoin. Tämä ei tarkoita sitä että katuisin Brunon ottamista tai että voisin siitä luopua! Ehei, kyllä tuo kissa on erittäin tervetullut ja kuuluu jo nyt meidän kalustoon ihan peruuttamattomasti. Pikkuinen kissanatiainen.

Elämä jatkuu. Kuitenkin.

Hurjaa muutenkin tuommoisen lemmikin hankinta. Sitä vaan hakee kotiinsa yhtäkkiä nelijalkaisen ja siitä hetkestä sitä on siitä otuksesta vastuussa ehkä - ja toivottavasti - seuraavat 20 vuotta tuli mitä tuli. Vaikka olemmekin jo vuosia puhuneet siitä että meillä tulee aina olemaan kaksi kissaa ja asia on siis ollut erittäin harkittu ja tiedän kyllä kokemuksesta mitä kissanpito on niin hyvässä kuin pahassakin, tuntuu silti hurjalta ajatella pitkän sitoumuksen hankinnan helppoutta. Tuon helppouden vuoksi niitä nelijalkaisia päätyy paljon myös koteihin joissa ei ole harkittu eikä tiedostettu... reppanat :(.

Mmmmm..

A herring.

"What a delicious shine and temptating smell!!!"

"What is this shit?"

"Mmmm... come to papa. I will show you my true nature..." 

Glung. 

The end.

Raksujuttu

Kas näin ne nakkulat maistuvat tänäänkin :).

Vaikka emo on munannut. Armon herra haluaa tällä hetkellä Renal Specialia. Eikä ainakaan muruakaan siitä Hill'sin K/D:sta mitä on vastaostettu 30euron säkki kaapissa. Renal Specialit riittävät niukinnaukin viikonlopun yli. Emo hoksasi asian perjantai-iltana ja ajeli kahden ell:in kautta toteamassa että ne molemmat olivat menneet kiinni neljältä. Oma ell olisi ollut auki mutta niin kaukana ettei jaksanut sinne enää körryytellä.

Sinnitellään ja maanitellaan. Jos ei muuta, niin ainakin Igorin raksuja Bobo syö joten ei se nälässä joudu olemaan :).

Voi et se on kuvauksellinen kissa!

Ja kah, iski munuaisraksuvaras jahka silmä vältti. Niin se tekee aina. Mokoma.

Levollinen papsukka

Siellä se Käpy nököttää soffankarmilla :).

Tassut nätisti puuhkassa, kyljet levollisesti karmia mukaillen. Kärsivähkö ilme johtuu vain salaman aiheuttamasta ärtymyksestä. Se ei oikeasti ole yhtään kärsivä. Ei se minusta näytä edes erityisen laihalta ja raihnaiselta. Kaljut vaan vähän hämäävät.

Sillä on edellen kaik hyvin.

Mä käyn aina välillä rahnuttamassa kaulaa ja muiskuttelemassa kaljulänttejä (joita tällä hetkellä piisaa). Edellinen kelpaa mutta jälkimmäinen aiheuttaa hämmennystä ja vähän epämukavuutta.

Aamulla se ei ihan hirmusti syönyt... mutta muistin heränneeni n. puolta tuntia ennen kellonsoittoa Igorin aktivointipallon kopsutukseen. Pallon omistaja pötkötti mun jaloissa joten kopsuttaja oli punatiikeri. Sieltähän se oli sen aamiaisensa syönyt :D.

Hankalaa muuten nyt että mitä raksuja mä tonne palloon laittaisin! Ipsu rakastais munuais- ja senioriraksuja, mutta en mä nelivuotiaalle voi semmosia antaa. Papalle taas ei viitteis hirveesti tota nuorisokauraa tarjota...

Tämä aktivointipallo on muuten yksi niistä taannoisista leluostoksistani. Jäi esittelemättä. Pallo on koiranlelu, niinhän nää aktivointijutut aina (mikä on aika tyhmää). Toimii kuitenkin hyvin myös kissalla. Ei ole ihan helpoin nakkulalähde koska vaatii aika paljon enemmän "voimaa" kääntyäkseen kuin ihan pallonmallinen, mutta tavallaan hyväkin että saa mirre vähän enemmän puuhastella herkkua saadakseen.

Sydänherkku

Tänään oli kerta kolme kun Igorille tarjottiin sydäntä. Mulla alkoi ihan kädet tärrätä kun näin että palaset lähtevät uppoamaan ihan ilman mitään esimaanitteluja. Silakkaturkki mussutti ison keon sydänpaloja masun täyteen ihan kuin olis herkkua saanut!

Oi et emo on iloinen! Jotain hyvää siitä Roopen syömättömästä viikostakin seurasi. Ilman sitä en olisi ehkä hoksanut sydäntä kotiin kantaa.

Näin se poika pistelee lihistä poskeen:
Niin, noin kädestä yksitellen tarjottuna sille aina lihaa syötän. Tosin ei ehkä olis välttis kun silloin viime torstaina oli ihan nätisti osattu syödä kupistakin. Vähän hemmottelua... Kaikille jotka puistelevat päätään tai nauravat meidän syöttöhetkelle sanon puolustuksena että siinä loistavassa Telkänrannan Matka kissan mieleen -kirjassa sanottiin muistaakseni että täl viisiin vietetty ruokahetki lähentää eläintä ja omistajaa toisiinsa. Tai sitten vain haluan muistaa näin. Sekin on mahdollista, olenhan höperö kissamuija :D.

Roobertinollekin piti toki vähän sydäntä antaa ruhtinaalliset neljä pikku palasta. En epäillyt että sille ei olis herkku kelvannut joten katoin ihan kuppiin. Kyytipojaksi iso loraus vettä.

Namskmumpsk.