Serkkupoika

 Rauhalliseen sisäkissaelämään kuuluu hurjia.

Meille tuotiin nimittäin näytille serkkupoika. Olin aluksi vähän skeptinen kaverin suhteen...

Igor puolestaan pelkäsi - no, se nyt on sellainen vellihousu ettei silakkaturkin pako ylähyllylle paljon yllättänyt.

Ja tässä se serkku on. Mikä lie jättiläinen. Kömpelökin kuin mikä, ei päässyt yksin edes portaita kulkemaan vaan piti sylissä kantaa. 

Serkku oli kuitenkin melko rauhallinen eikä sanonut mitään, joten epäluuloistani huolimatta uskalsin jäädä ottamaan vastaan lähinuuskutukset. Samallahan siinä pääsi itse kätevästi myös nuuskimaan.

Sen jälkeen poistuin takaviistoon. Serkku halusi tehdä lisää tuttavuutta, mikä ei minulle sopinut ja niinpä seurasi pienimutoiset turpakäräjät. Päätös oli mieluinen, todistin kingiyteni ylivoimaisesti. Ei tarvinnut kuin pikkuisen koskea kynnellä vaahtokarkin kuonoa ja voitin serkun pelonsekaisen kunnioituksen.

Eipähän jäänyt tyyppi enää liian lähelle notkumaan vaan siirtyi suosiolla alakertaan puuhaamaan omiaan.

Minä jäin asemiin tarkkailemaan sekopäiseltä vaikuttavaa viiriäisenmunaa... oh dear...

Pehmoankka oli koiraköntyksenkin selätettävissä.

R.I.P. Ankka

 Muutaman viikon päästä serkku tuotiin taas kyläilemään. Serkku muisti viime kerrasta kunnioittaa ylhäisempiään. Niinpä minä pystyin nuuskimaan kaverin perusteellisesti. Kierähtelin vähän selällänikin jättiläisen edessä ja kurisin lempeästi.

Ehkä tuo serkku voi olla potentiaalinen kaveri. Nyt sitä ei ole vähään aikaan näkynyt. Toivottavasti tuovat sen taas kylään pian niin ettei pääse kaveri unohtamaan kuka määrää.

Muuttuneet jutut

Igor oli siitä hetkestä lähtien kun se tuli meille mun kissa. Sielujen sympatiaa. Nyt tuntuu pahasti siltä että joku juovapaita on tullut meidän väliimme. Bruno on ihana otus ja sen ainoa vika on se, että sekin rakastaa mua yli kaiken. Bruno haluaa olla aina siellä missä minäkin, se kurnuttaa, kehrää, puskee, punkee syliin ja suukottelee. Igor ei mahdu väliin, se luovuttaa eikä kilpaile huomiosta. Aina kun yritän viettää laatuaikaa Igorin kanssa, köpöttää juovapaita paikalle ja silakkaturkki poistuu häiriintyneenä. Vain suljetun oven takana saan silittää Igoria rauhassa, mutta häiritsee tunnelmaa kun toinen kuopii ovea ja miukuu.

Asiat ovat kuitenkin hyvällä mallilla sinänsä, että Igor on saanut parhaan kaverin. Bruno on ihan ykköstyyppi yhteisleikkeihin. Kissapoikien välillä on selvästi kehkehtymässä myös jotain leikkiä syvempäänkin sillä viime aikoina yhä useammin tuon rasavilliparin tapaa köllöttelemässä kylkikyljessä kiinni. Kerran olen nähnyt jopa kun Bruno pesi Igoria antaumuksella ja Igor vaan nautiskeli silmät ummessa.

Olen silti toiveikas että Igorin ja minun välit vielä lähenevät kun aikaa kuluu. Muistan että siinä meni puoli vuotta ennen kuin Roope oli jälleen oma itsensä sen jälkeen kun Igor muutti taloon.

Aika lutuiset ovat nuo kaksi kaverusta, murumuikkuset:

Bruno on kasvanut hirmuisesti. Painaa jo yli viisi kiloa. Igor näyttää taas pikkupojalta.

Brunon ientila ei ole onneksi mennyt ainakaan pahempaan. Hampaitten harjaus on ollut päivittäistä ja aina silloin tällöin olen antanut muutaman päivän Dentisept-kuurin. Muutaman viikon Bruno on nyt syönyt lisäksi PlagueOffia. Lääkäri tosin sanoi että hömpänpömppää, mutta kokeillaan nyt sitäkin.

Niissä kohdissa mitä harjalla itse pystyy sujuvasti harjaamaan, ien on selvästi terveemmän näköinen, melkein ihan kauniin vaaleanpunainen. Ihan takimmaisissa hampaissa sen sijaan ien on punaisempi. Kuka kertoisi miten sinne asti pääsee harjan kanssa operoimaan?! Kaikki harjamallit on testailtu ja ihan kaupasta ostettu vauvojen ensiharja on parhaaksi todettu. Sekään ei silti mahdu kissan pieneen poskeen.

Niin kamua niin kamua

Alan olla kohta mustasukkainen Brunolle Igorista :). Ei ole tuo silakkaturkki enää ollenkaan minun järjestämästä aktiviteetista kiinnostunut. Bruno vaan kiinnostaa, Brunoa seurataan, Brunon lähelle hamutaan ja sen leikkivinkeisiin vastataan samantein. 

Tuli tässä ihan mieleen sellainen että ihan kuin Bruno olisi Igorin silmissä ottanut vähän Roopen paikan. Roope oli Igorin suuri idoli ja nyt musta vähän näyttää siltä että Bruno on nykyisin idolin asemassa. Ihan toisenlainen tosin kuitenkin näiden kissojen välinen suhde on kuin mitä Igorilla ja Roopella oli. Igor ja Bruno tuntuvat kiintyvän päivä päivältä enemmän toisiinsa. Ne touhuavat älyttömän paljon keskenään. Yhdessä tullaan vastaan, yhdessä pyydetään ruokaa, yhdessä kytätään kärpäsiä, yhdessä mennään tarhaan jne. 

Maanantaina olivat kuulemma nukkuneet monta tuntia Catmaxin ylähyllyllä yhdessä sykkyrässä. Että mä olisin halunnut nähdä!!! Ensin sinne oli kömpinyt Igor ja kohta Bruno könynnyt perässä.

Hassut ja hellyttävät mafiaveljekset leppoisissa lauantaitunnelmissa :).

Ootko kamelini mun?

Viime  yönäkin löysin pikku-Brunosen viekusta nukkumasta. Se on kyllä aikas ihana kissa :). Jotenkin kovin samanluontoinen kuin Igor. Semmoinen kehräävä, rapsutettava, hellä, läheinen, sosiaalinen ja leikkisä. Se ei Igorin tapaan ikinä ota näköjään kynsillä kiinni, edes vahingossa leikin tiimellyksessä. Igorin luonteesta sen erottaa oikeastaan vain se, että Bruno on paremmalla psyykeellä varustettu. Ipsu säikkyy monia asoita mutta Bruno ei. Sitä ei myöskään haitannut tänään se että koko tupa tuli täyteen vieraita ihmisiä. Ehei. Sinne vaan porukan jatkoksi ja rapsuja kiitti kaikilta jotka niitä jakavat.

Melkoiset karvaiset timantit siis meillä täällä kotona :).

Aamulla Igor tajusi että että tuon liskokuosisen kanssa saattaisi onnistua vähän leikkimään. Aivan kuten aikoinaan Roopen kanssa, Igor tunki itsensä maton alle leikkikutsuna. Siinä sitten käytiin kuumaa tassupeliä maton reunan alitse.

Mattoisen kissamöykyn päällä voi myös kävellä näin.

Aamun leikkirupeama päättyi tuulispäiseen kissaralliin. Siinä tärisi kaikki irtonainen pöydillä... gulp. Bruno pääsi heti juonesta kiinni että kissaralli kuuluu päättää hyppäämällä tarhan ylähyllylle. Heh, hassua että se tekee ihan samoin kuin Igor.

Päivällä jossain kohtaa unilta herättyä Igor tuli moikkaamaan pikkuveikkaansa silmät puolitangossa ja sanoi "kur". Sen verran kissaa olen vuosien saatossa oppinut että tiedän sen tarkoittavan tuttavallista tervehdystä.

Vielä muutama tunti myöhemmin tunnelmat ovat nämä:

Ei näytä musta silakka paljon vierashajuisen kamun läsnäolosta piittaavan :). 

Olen niin helpottunut ja onnellinen! Kissat ovat olleet alle kaksi vuorokautta yhdessä ja ollaan jo tässä pisteessä. Taisin löytää melkoisen soppelin kissayksilön perheeseemme.

Hellelirtti

Igor on ihan lirtti helteestä. Levyttää pitkin pituuttaan lattialla eikä jaksa juuri mitään touhuta. Kissamaista loikoilua, haukottelua ja ookailua. Ihan tulevat isot leijonat luontodokkareista mieleen.

Menen huomenna katsomaan kissa josta toivoisin Igorille kamua. Hui :). Igge pieni, äitin ja iskän vaavipoikanen on ihan pahaa-aavistamattomana. Toivon samaan aikaan hurjan paljon että ensin natsaisivat kemiat minun ja tuon vielä tuntemattoman kissayksilön välillä ja sitten sen jälkeen että Igor ei ihan hirmuisesti kamusta pahastuisi. Toivon että Igorille koituisi paljon uutta hauskaa elämänsisältöä kaverista. Toivon myös ettei minun ja Igorin erityislaatuinen sielunkumppanuus katoa.
Sehän on selvä että aluksi voi varautua kyräilyyn. Harva kissa nuin vaan hyväksyy reviirilleen uutta notkujaa. Roopella meni muinoin puoli vuotta ennen kuin alkoi olla jälleen oma itsensä Igorin tulon jälkeen. Mutta Roope oli kyllä aina yksin eläneenä varttuneempana kissana ihan eri asia kuin tuo sosiaalinen silakka. Silti kissakaveri on taatusti aluksi järkytys.
Peukut pystyyn!

Muisku

Ipsu pötkötteli soffalla kun Roope tuli sisään. Olin ihan varma että Roope menee antamaan Ipsulle sakinhivutusta jotta pääsee itse viltin päälle päikkäreille. Toisin kuitenkin kävi.

Pitkä, hellä ja kuolainen pesu.

Sä oot mun rakas kamukissa.

Pesun jälkeen Roope hyppäsi itse sohvan karmille jätti kaverin lokoisille sijoilleen.

<3 Mun pojat.

Neiti Pimu

Pikkuine Pimu-reppana steriloitiin tässä joku aika sitten. Sen jälkeen ovat pisuvaivat kuulemani mukaan pysyneet poissa. Teollista muonaa neito ei ole leikkuun jälkeen saanut muuta kuin niitä pisuvaivisen lääkenakkuloita. Niitäkin tosin vain hätävarana. Pääasiassa on pupeltanut lihaa.

Peukut niin pystyssä että ruokavalio ja leikkuu pitävät pisuvaivat poissa. Nuo pissavaivat ovat kissoilla ikävän  yleisiä ja vielä sitten niin hitsin vaikeasti hallittavissa. Sitä toivoo ja rukoilee ettei niitten vaivojen kanssa joudu ikuna koskaan painimaan.

Tässä vähän toipumiskuvia pikkuneidistä.

Päivä kerrallaan

Täällä me ollaan!

Kai se pitää nyt vaan hyväksyä ettei tuo punatiikeri ole enää entisensä. Heikko syöminen ei johdu suusta. Kurkkasin sinne joskus viime viikolla todetakseni että kortisoni kyllä auttoi! Ruoka vaan ei oikein hirmusti maistu. Sillä tavalla syö että joku istuu vieressä, juttelee, silittelee, kannustaa ja asettelee raksuja lähes yksitellen syötäväksi. Tai päällystää niitä Sheban tunalla ja sitten asettelee yksitellen. Pitänee iloita että edes niin ruokaa uppoaa.

Eilen tuli oksu. Pelkkää limaa. Jano on kova. Epäilen kohonneita munuaisarvoja. Vaan eipä sille mitään sitten mahda. Sentäs se ruoka mitä nyt syödään, on pääosin munuaisruokaa.

Yli kaksi kuukautta sitten ajeltu kalju on edelleen kalju. Joulun aikoihin tehty kalju kasvaa vain hentoa alusnukkaa. Selvä se ettei pappa käy ihan täysillä.

Mutta se käy edelleen. Entistä käppänämpänä mutta käy.

Aurinkoinen keli on parasta. Silloin olo ja olemuskin ovat minusta silminnähden valoisampia.

Ipsukka puolestaan on vähän lihonut. Pieni pyöristyminen ei ole vielä tuolle lihaskimpulle pahasta.

Ostin sille muuten pitkästä aikaa kuivattua maksaa. Heh, kaveri haistoi sen jo ostoskassista ja kävi ryöstökaivuulla ennen kuin ehdin ostoksia purkaa :).  

Pääsiäisen jälkeen

Ruohoa on hyvä syödä edelleen.

Kaverin kanssa sekin on mukavinta.

Suklaa-antura

Viikonloppuna käytiin katsomassa myös toista kissalasta. Sillä oli tämmöinen suklaa-antura:
Pikimusta Sissi-katti. Se on hauskasti pitkä- tai puolipitkäkarvainen maatuska. En olekaan ikinä nähnyt pitkäkarvaisempaa kissapentua.

Ihan hellyttävä tapaus on tämäkin vaavi. Reipas ja touhukas. Ja sai silitellä ihan miten tahansa.

Hieron Roopea aina silleen jämyillä vedoilla selkärankaa pitkin ja Roope tykkää. Kokeilin huvikseni samaa tämän minin selkään ja yllättäen sekin painautui ihan maata vasten ja jäi tyytyväisenä siihen nautiskelemaan. Kissahierontapalvelua vauvasta vaariin :).

Ti amo...

...il mio fratello piccolo:

Ja saman päivän iltana vielä tämä harvinaisuus! En ole ikinä nähnyt että ne noin turkikkain nukkuisivat! Roope vielä pötköttää Igorin hännän päällä. Ennen tätä asetelmaa Roope pesi Ipsua pitkän tovin. Yleensä se johtaa siihen että pantteri ajetaan parhaalta paikalta pois, mutta nyt Roope asettuikin kissakaverinsa kylkeen kiinni.

Ja siihen ne jäivät kun mä lähdin viekusta makkariin nukkumaan.