Serkkupoika

 Rauhalliseen sisäkissaelämään kuuluu hurjia.

Meille tuotiin nimittäin näytille serkkupoika. Olin aluksi vähän skeptinen kaverin suhteen...

Igor puolestaan pelkäsi - no, se nyt on sellainen vellihousu ettei silakkaturkin pako ylähyllylle paljon yllättänyt.

Ja tässä se serkku on. Mikä lie jättiläinen. Kömpelökin kuin mikä, ei päässyt yksin edes portaita kulkemaan vaan piti sylissä kantaa. 

Serkku oli kuitenkin melko rauhallinen eikä sanonut mitään, joten epäluuloistani huolimatta uskalsin jäädä ottamaan vastaan lähinuuskutukset. Samallahan siinä pääsi itse kätevästi myös nuuskimaan.

Sen jälkeen poistuin takaviistoon. Serkku halusi tehdä lisää tuttavuutta, mikä ei minulle sopinut ja niinpä seurasi pienimutoiset turpakäräjät. Päätös oli mieluinen, todistin kingiyteni ylivoimaisesti. Ei tarvinnut kuin pikkuisen koskea kynnellä vaahtokarkin kuonoa ja voitin serkun pelonsekaisen kunnioituksen.

Eipähän jäänyt tyyppi enää liian lähelle notkumaan vaan siirtyi suosiolla alakertaan puuhaamaan omiaan.

Minä jäin asemiin tarkkailemaan sekopäiseltä vaikuttavaa viiriäisenmunaa... oh dear...

Pehmoankka oli koiraköntyksenkin selätettävissä.

R.I.P. Ankka

 Muutaman viikon päästä serkku tuotiin taas kyläilemään. Serkku muisti viime kerrasta kunnioittaa ylhäisempiään. Niinpä minä pystyin nuuskimaan kaverin perusteellisesti. Kierähtelin vähän selällänikin jättiläisen edessä ja kurisin lempeästi.

Ehkä tuo serkku voi olla potentiaalinen kaveri. Nyt sitä ei ole vähään aikaan näkynyt. Toivottavasti tuovat sen taas kylään pian niin ettei pääse kaveri unohtamaan kuka määrää.