Katkiksen tappo

Pimusta tulee aina hyvälle mielelle, se pelastaa ihan ankeimmankin päivän.

Pimu sai joululahjaksi kepakon jonka päässä on katkarapu. Hehheh, noin nuorta kattia vielä semmoinen jäätävänkokoinen pehmolelukimpalekin jaksaa innostaa :D.

Katkis saa kyytiä. Se on kuollut jo monta kertaa. Kerran kuulemma tapettu ruokakuppiinkin :D.

Iines seuraa katkiksen tappoa turvallisesti yläviistosta. Ilme kertonee.... :D

Pimu-neiti

Pimu oli kasvanut tosi paljon kahdessa viikossa! Ja kotiutunut ihan silminnähden. Aktiivinen, reipas ja vanttera on tämä kissaneiti.
Eikä pelännyt yhtään vieraita vaan kiinnostuneena tuli nuuskimaan.

Ja heittäytyi jalkoihin kierimään :). Sisko varoitteli että se sitten voi kiivetä farkunlahjetta ylös. Muistan! Igorkin teki niin. Auts...

Iineksen kanssa sujuu jo näin hyvin. Ihan rennosti syödään vierekkäin. Ei se Inkku-kinkku vieläkään oma itsensä ole eikä Pimu ole hälle rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kyllä se tuosta. Nuilla kissoilla tuntuu vievän välillä pitkätkin tovit sulatella kissakavereita. Hassut otukset.

Uusi sukulaistyttö

Vihdoinkin kuvia viikonloppuna kahteen otteeseen tapaamastani uunituoreesta kummitytöstäni. Awww... voi elämä miten voi luontokappale olla ihana! Bin so verliebt...

Täs hää o: Voilepäkakkujämät maistuvat:

Sylikissa se on.

Leikin lomassa.

Hih, kissanpennun leikki on ihan mahtavaa seurattavaa :D

Miniminimini...

...ja silti ihan kissa.

Mä menin Almaa katsomaan. Almasta tulikin Ansan, Erjan, Marja-Leenan, Mallun, Pipsan, Millin yms, yms, yms. kautta yllätyksellisesti Pimu. Landella asustava maalaisromanttinen lehmityttö vaihtoi salamana lypsyleningin pinkkiin tylliin ja karvaiset sääret verhottiin mustiin verkkosukkiksiin.

Otus taitaa kuitenkin enemmänkin olla semmoinen wannabepimu koska ei se lehmäkuosistaan mihinkään pääse ;).

Ei ollut yllätys että Queen Iines ei lehmipimusta tykännyt. Tai ehkä vähän yllätti se että sähinät ja murinat taitavat olla enemmänkin pelkoa kuin vihaa. Tämän lähemmäs Iines ei pentua vielä toisen päivän jälkeen uskaltanut mennä. Kiinnostus on kova, mutta vieras haju pelottaa.

Minikissa ottaa onneksi aika hyvin murinat ja sähinät vastaan. Välillä se pörhistää porkkanahäntäänsä ja välillä luikkii karkuun. Itsetuntoaan se ei tunnu menettävän kuitenkaan eikä säiky liiaksi. Reipas neiti.

Heh, alla oleva kuva kertonee Iineksen mietteet. Kaksi Feliwayta siellä puksuttaa mutta kovin kireä on naisen mieli. Ei tuo asetelma silti huonolta näytä todellakaan. Kyllä se siitä. Kunhan hajut ovat sekoittuneet niin eiköhän se kärtyn mieli muutu. Kuka tämmösestä ei tykkäis?!

Kissavauvakuume roihahti. Mutta järjen ääni sanoo ettei semmoista saa lietsoa. Mun käpykissalle ei voisi semmoista tehdä että vanhuuspäiviksi toisi suuren ressiaiheen. Käpy saa käpystellä elonsa ihan niin rauhallisesti mitä Igorin riekunnalta kykenee ;).