Tänään oli kerta kolme kun Igorille tarjottiin sydäntä. Mulla alkoi ihan kädet tärrätä kun näin että palaset lähtevät uppoamaan ihan ilman mitään esimaanitteluja. Silakkaturkki mussutti ison keon sydänpaloja masun täyteen ihan kuin olis herkkua saanut!
Oi et emo on iloinen! Jotain hyvää siitä Roopen syömättömästä viikostakin seurasi. Ilman sitä en olisi ehkä hoksanut sydäntä kotiin kantaa.
Näin se poika pistelee lihistä poskeen:
Niin, noin kädestä yksitellen tarjottuna sille aina lihaa syötän. Tosin ei ehkä olis välttis kun silloin viime torstaina oli ihan nätisti osattu syödä kupistakin. Vähän hemmottelua... Kaikille jotka puistelevat päätään tai nauravat meidän syöttöhetkelle sanon puolustuksena että siinä loistavassa Telkänrannan Matka kissan mieleen -kirjassa sanottiin muistaakseni että täl viisiin vietetty ruokahetki lähentää eläintä ja omistajaa toisiinsa. Tai sitten vain haluan muistaa näin. Sekin on mahdollista, olenhan höperö kissamuija :D.
1 kommentti:
Ja uusin Yhteishyvä sekä sen ruokaliite ovat joutuneet verisen möykyn runtelemaksi :D
Lähetä kommentti