Tässä sen lyhyen kahden viikon sisällä mitä Bruno meillä on asunut olen huomannut että lemppariruokia ovat raa'at lihat. Jännityksellä olen ostellut marketin valikoiman läpi ja juu, "kiitti tänne vaan" sanoo Bruno niin sydämelle, possu- ja nautasuikaleelle, saksanhirvilastuille ja broiskun palasille. Vautsivau! Valikoimaa laajentaakseni tilasin Vauhtiraksulta broiskun sydäntä, kivipiiraa, siipiä, heppaa ja maksaa. Näistä on nyt kaikkia muita paitsi jälkimmäistä maistettu ja oujee, kyllä maistuu! Tuo raidallinen ötökkä rouskuttaa siivet luineen eikä lihaa tarvitse silputa miniksi kuten Igorille.
Mä vähän tässä suunnittelin että mitäs jos pitäisin Brunon ruokavalion tuossa. Mitä sille teollista mössöä tuputtamaan kun kerran nuo lihat noin hyvin maistuvat? Raksuista nyt puhumattakaan. Jos Brunoa ei päästäisi ollenkaan raksujen makuun niin eihän se niitä osaisi kaivatakaan, eikös vaan? Eihän kissa luontaisesti voi tietää että addiktoivia raksuja on saatavilla.
Olen nyt lueskellut hurjasti kissan raakaruokinnasta. Pelottaa vähän että osaanko tarjota sitten oikein lisäravinteet lihan kylkiäiseksi. Toisaalta ei teollisen ruuan syöttäminen autuaaksi tee, eihän sitä tiedä mitä muhjua tölkit ja pussit sisältävät loppupelissä! Paljonko niissä on oikeasti lihaa ja millaista se käytetty liha on ollut.
Kävin ostamassa Multicattia ja Eforion-öljyä. Eiköhän me niillä alkuun päästä liha-arsenaalin täydentäjinä.
Mumpsk kun maistuvat broiskun sydänpalat.
Samaan aikaan toisaalla... Heh, Ipsukka ei ole tuon ruuan suhteen niin perso kuin Bruno (tai mitä Roope oli silloin kun voi hyvin).
"Syö sinä kamu siellä vaan niin minä duunailen tämän pahvilootan kanssa"
Ei vaines, ei tämä kuva ihan totuutta kerro. Igorinkin ruokahalu on nimittäin kasvanut Brunon tulon myötä. Ehkä siihen vaikuttavat kasvanut aktiviteetin määrä sekä se ettei meillä ole enää ollut raksubaaria (koska Bruno imuroisi sen samontein tyhjäksi). Nyt meillä tarjoillaan ruokaa kolme kertaa päivässä ja kyllä näköjään nälkä on melko hyvä menekinedistäjä. Igorinkin raksun syönti on vähentynyt vielä entisestään. Nyt saattaa mennä päiviäkin ettei pallukka syö raksun raksua. Almo Naturen, FelinePortan, Applawsin yms. märkäruuat ovat kova sana. Mutta myös lihoja Ipsu on innostunut maistelemaan ennakkoluulottomammin kuin ennen. Saksanhirvas osoittautui varsinaiseksi herkuksi mutta tänään mupellettiin myös pienen epäröinnin jälkeen possusuikaleita.
Mä jotenkin niin uskon siihen että Roopen munuaisvian taustalla oli ainakin osittain se että se söi koko elämänsä pelkkää raksua. Voi että kun olisin silloin 15 vuotta sitten tiennyt kaiken mitä nyt. En olisi ikuna kuuna päivänä ostanut punatiikerille niitä marketin sateenkaaren värisiä nakkuloita vaikka kuinka köyhä opiskelija olinkin :(. Olisin jo silloin yrittänyt tarjota vaikka edes sydäntä - se ei ole kallista edes opiskelijabudjetille. Harmittaa vieläkin vietävästi se että Roope pääsi mm. tuon sydämen makuun vasta sitten kun munuaisvika oli diagnosoitu eikä sitä herkkua enää olisi periaatteessa saanut tarjota. Roope oli tahattomasti vähän niin kuin harjoituskappale kissanpidossa :(.
Minulla on edelleen pappaa hurja ikävä :(. Kävin sunnuntaina Roopen haudalla. Minun piti kertoa Brunosta mutten pystynyt. En pystynyt kuin itkemään. Siitä on jotenkin niin kauan kun viimeksi olen Roopen nähnyt... mutta eihän siitä ole kuin kuusi viikkoa! Välillä tuntuu pahalta katsoa että täällä kotona talsii ihan outo tassunelikko jota Roope ei ole koskaan nähnyt.. ja joka on täällä siksi ettei Roopea enää ole.. Mutta tämmöiset ajatukset ovat hurjan epäreiluja Brunon kannalta. Syytön Brunoska kaikkeen on. Ihana pieni tiikeripentu. Välillä pelkään että se tuli meille vähän liian aikaisin, ettei minun sydän ole vielä ihan täysillä avoin. Tämä ei tarkoita sitä että katuisin Brunon ottamista tai että voisin siitä luopua! Ehei, kyllä tuo kissa on erittäin tervetullut ja kuuluu jo nyt meidän kalustoon ihan peruuttamattomasti. Pikkuinen kissanatiainen.
Elämä jatkuu. Kuitenkin.
Hurjaa muutenkin tuommoisen lemmikin hankinta. Sitä vaan hakee kotiinsa yhtäkkiä nelijalkaisen ja siitä hetkestä sitä on siitä otuksesta vastuussa ehkä - ja toivottavasti - seuraavat 20 vuotta tuli mitä tuli. Vaikka olemmekin jo vuosia puhuneet siitä että meillä tulee aina olemaan kaksi kissaa ja asia on siis ollut erittäin harkittu ja tiedän kyllä kokemuksesta mitä kissanpito on niin hyvässä kuin pahassakin, tuntuu silti hurjalta ajatella pitkän sitoumuksen hankinnan helppoutta. Tuon helppouden vuoksi niitä nelijalkaisia päätyy paljon myös koteihin joissa ei ole harkittu eikä tiedostettu... reppanat :(.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti