Hyllyllä oli selvästi just kissanmentävä kolo. Musta koristekissa.
Hoitaja tuikkasi kortisonin. Pyysin häntäkin katsomaan suuhun ja juu, jaoimme mielipiteen suun punaisuudesta. Hoitaja sanoi ettei yhtään ihmettele jos tuolla suulla ei ruoka maistu. Noni. En ole ihan väripilkkuja näkevä hömelö sentään.
Mun mielestä kortisonista ei ollut tällä kertaa samaa vaikutusta kuin kahtena viime kertana. Syöminen ei näytä sujuvan kuin vettä vaan - tosin nyt kuitenkin syödään.
Onneksi tässä voidaan myös tarhailla ilta-auringon lämmössä. Se mukavuus hellii niin kylkiä kuin mieltäkin, toivon minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti