Vielä se syö itse. Niitä seniorinakkuloita. Munuaisruokiin ei koske. Pääasia että jotain itse syö, jospa me nyt viikko tässä pärjäillään operaatiota odottaessa.
Toki se kortisoni on pahasta usein tuikattuna mutta mun jäi kysymättä miksei Roopea voitaisi hoitaa ihan vaan sen kanssa kun se kerran auttaa... No jospa siitä hammaspoistosta saatais jotain pysyvämpää apua kuitenkin.
Eilen kun kurkkasin suuhun huomasin että suu punoittaa siltä pahemmalta puolelta nyt myös hampaistossa asti. Ehkä se hammaspoisto onkin ihan hyvä asia. Huokaus. Vanha kissa ja suuret operaatiot... mitä ne munuaisetkin mahtavat sanoa... No ei tässä voi kuin päivä kerrallaan, asia kerrallaan ja tilanne kerrallaan. Mä luotan lääkäriin. En jotenkaan osaa enkä jaksa murehtia ja jossitella kovin paljon pidemmälle. Harvinaista mulle!
Ihme tauti. Kuukletuksen perusteella varsin yleinen kissoilla ja harmillisen huonosti hoidettavissa. Voihan se yhtäkkiä lähteä kokonaan poiskin, mistä näistä tietää. Onhan tuolla kissalla ollut muutakin kummallista ilmiötä; mahavaivaa, aknea, erikokoista pupillia ja hampaitten irtoamista.
Yllättävän pirtsakka pappa tässä kuitenkin on suusta huolimatta. Aamulla pyysi tarhaan (josta on nyt lumet sulaneet) ja yli puoli tuntia kökötti siellä. Taisi olla eka kerta tänä keväänä kun tämmöinen ilmiö tapahtui. Illalla pötköteltiin soffalla yhdessä. Näytti että kissa olis ihan omissa maailmoissaan unimailla mutta kun mä nousin nukkumaan lähteäkseni, lähti punatiikeri välittömästi mun perään. Mun poika :).
Igorinhömelö on taas kaiken keskellä ihan mahtava ilopilleri! Sen leikistä, kurnutuksesta, kiehnäyksestä ja ihan vaan olemisesta tulee aina vaan hyvä mieli. Se se vasta mun poika onkin. Mä olen ihan varma että se sanoo mulle usein "äiti mä rakastan sua". No ihan varmasti sanoo! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti