Surullista

Kummipoika-Heikillä ei ole asiat mallillaan ollenkaan. Koko kesän on rampannut lääkärissä (tai oikeastaan koko sen kolme vuotta kun on siskolla asunut) vailla konkreettista, pitkäaikaista apua. Nyt sitten oli vihdoin ultrattu munuaiset ja saatiin karu diagnoosi. Munuaisvian, dementian ja anemian lisäksi Heikillä on krooninen virtsatietulehdus. Munuaisaltaan seinämät ovat kalkkeutuneet haperoiksi ja ne tihkuttavat verta virtsaan. Antibiootti auttaa vain hetkellisesti koska uutta tulehduspesäkettä syntyy koko ajan. Lääkäri oli sanonut että kissaa voi sattua koko ajan. Paitsi juuri nyt kun antibiootti ja kipulaastari vielä vaikuttavat. Karusti diagnoosipaperissa luki että lääkäri suosittelee lopetusta jos tilanne pahenee. Kun se pahenee.

Sisko oli sitä mieltä ettei Heikkiä enää kuskata kertaakaan saamaan tilapäisapua. Sille syötetään nyt vastoin munuaisvikaisen dieettiä sydäntä ja mitä vaan herkkua mitä mörrimöykky tahtoo. Munuaisruokia se ei ole koskaan tahtonut. Munuaisvikaiselle haitallista Metacamiakin aikoo antaa jos/kun kisu näyttää kipuisalta. Niin se pitää tehdä. Heikki on saattohoidossa.

Tämä on ihan epätodellista. Ei tässä näin pitänyt käydä.

Ihan kohta tulee kolme vuotta siitä kun sisko kisut Apulan kautta itselleen löysi ja haki. Ihan liian lyhyt aika yhteiseen elämään.
Ja niin käy sääliksi Heikkiä, sillä on ollut ties kuinka monta kotia elämänsä aikana. Reppana on voinut sairastella jo pidempään ja se on hoidettu kotia vaihtamalla :(. Onneksi viimeinen koti on ollut hyvä koti.

Henkisesti tämän asian pystyy nyt käsittämään ja järkeilemään mutta käytännön puoli hirvittää. Mistä siihen löytyy voimia? Sisko-pieni siellä raskaan asian kanssa :(.