Heikkiä moikkaamassa

Kävin Heikki-murusta tänään moikkaamassa. Kyllä se siinä vielä näytti pärjäilevän. Tuli heti mua ovelle vastaan ja nuuskutteli uteliaana.
Kissanminttunapit kiinnostivat kovasti.

Sitten mörrikkä siirtyi lepäämään.

Sylikuvatuksia sylikissasta. Tämän kissan saa laittaa vaikka solmuun ja kehruu vaan jatkuu.

Kyljessä on kalju kipulaastarista. Etutassuvarressa on kalju verikokeesta. Mahassa on kalju ultraäänestä. Se on ihan rumaksi höyläilty :(. Tuommoisen pitkän turkin täyteen pituuteen kasvaminen kestää vielä vaikka kuinka kauan aikaakin.
Olihan se laihtunut. Ihan pikkiriikkinen ja linnunluinen kaiken karvan alta. Ruoka sille silti maistuu - kunhan ei ole munuaisdieettisellaista. Sisko oli antanut lihapaloja ja Heikki oli mennyt ihan hurmioon :). Antaa toisen syödä.

Mä annoin sille (ja Iinekselle tietysti myös) Sheba Luxuriesin kanaa ja tykkäsi kovasti.

Kuvien oton jälkeen lähdettiin ulos marjapuskahommiin. Iines lähti valjaissa mukaan. Mä kävin jossain vaiheessa hakemassa sisältä lisää keppoja ja sieltä löytyi Heikki ikkunalaudalta kovaan ääneen huutamassa. Sille oli tullut hätä kun kaikki olivat lähteneet. Pitihän mörrikäkin sitten valjastaa ja ottaa mukaan pihahommiin. Sielläkin se oli reippaana. Välillä tuli jalkoihin pörräämään ja pyytämään paijausta. Niin, se on kertakaikkiaan niin hellyydenkipeä. Ei kukaan tuntemani kissa ole ollut sellainen. Ihana Heikki :).

Tuossa se nyt vielä pörrää elämänsyrjässä kiinni. Päivä kerrallaan pitää nauttia kaikista kissamaisista elkeistä ja normaalista elämänmenosta. Pelottavaa. Ei saisi vaan nyt ajatella ollenkaan ilmitulleita faktoja vaan elää hetkessä.