Enhän minä sitten matkalta tyhjän kantokopan kera kotiin tullut. Täytteenä oli tabbykuvioinen ruskeatiikeri. Se on yhdeksän kuukauden ikäinen nuori mies ja iskä antoi sille tänä aamuna nimeksi Bruno. Täällä meillä se nyt asuu, perheenjäsenenä seuraavat 15 vuotta... hurjaa... :)
Igor ja Bruno ovat nyt olleet vuorokauden yhdessä ja kotona on erittäin rauhaisa tunnelma. Kaikki on mennyt tähän asti juuri niin kuin toivoinkin. Bruno on reipas ja rohkea kaveri. Se on tottunut hengaamaan kissojen kanssa ja taitaa siis kissojen kielen. Se ei ole yhtään pullistellut vaan erittäin iloisena ja nöyränä nuuskutellut ja perääntynyt mikäli Igge on semmoista kehoittanut. Pahin pelkoni on siis vältetty eikä Iippupiippusen tarvitse pelätä omassa kodissaan :). Olen iloinen että Igor kehrää ja puskee minua edelleen. Ei se siis voi olla perinjuurin järkyttynyt ja loukkaantunut tästä elämänmuutoksesta. Ei se Iippu ihan oma itsensä ole, mutta en jotenkaan usko että tässä montaa päivää menee sopeutuessa. Jotenkin on sellainen tutina.
Tässä hieman jännittyneitä ensitunnelmia:
Pidettiin Bruno aluksi ihan kokonaan eri huoneessa, sai jaloitella, nuuskia hajuja, juoda ja syödä siellä jännittävän automatkan jälkeen. Sen jälkeen laitettiin Igor tarhaan ja Bruno sai tutustua rauhassa tulevaan kotiinsa. Reippaana jolkotteli raitapaita asuntoa ristiin rastiin.
On tässä ollut pientä sähinää ja murinaa Igorin taholta, mutta nyt tänään illalla en enää ole kumpaakaan kuullut. Minkään näköisestä kärhämästä ei tietoakaan. Näin mä olen arvellutkin tuon silakkani luonteen, se ei ole ollenkaan määräilijä eikä kingi. Majakkana ja perävaununa nuo katit kulkevat ja nuuskuttavat toisiaan :).
Aamulla heräsin siihen kun pikkuinen kissa vaihtoi asentoaan meidän välissä sängyssä. Sinne se oli tullut jossain vaiheessa nukkumaan. Igor kävi varovaisesti sängyn laidoilla nuuskimassa kuka ihme siellä köllöttää.
Tänään on Brunon meininkin ollut jo melko rentoa:
Tämä on ihan kummallista. Ihan uusi tyyppi josta ei tiedä yhtään mitään, eikä sen puoleen sekään tiedä meistä. Ei se tiennyt esimerkiksi aamulla mitä kuuluu rutiiniin kun minä nousen tai että missä meillä kissat syövät. Minä en puolestani tiedä millaisesta ruuasta Bruno tykkää, mitkä ovat sen lempileluja, miltä se näyttää väsyneenä tai tykkääkö se meistä. Tai että miten tämän kissulin kynsiä pystyy leikkaamaan entä tarvittaessa lääkitsemään? Matolääkkepillerit sain tässä kyllä tosin jo sujuvasti molemmille kateille kitusiin eli ei tuo raitapaita nyt ihan mahdoton lääkittävä taida olla. Tässä nyt tutustutaan puolin ja toisin.
Aivan valloittava kissatapaus tämä kyllä on! Puskee ja kehrää oikein kovasti, semmoinen sosiaalinen ja ihmisläheinen. Leikityksestä se innostuu välittömästi ilman lämmittelyjä - toisin siis kuin Igge. Brunon leikkiote leluihin tosin on melkoisen raakaa, ihan tosissaan pikku peto käy käsiksi maton alla liikkuvaan höyhenkeppiin. Tässä on jo kolme lelua teurastettu rikki.
Roopen jälkeen koti on tuntunut tosi hiljaiselta kun Igor ei hirmuisesti juttele. No tällä hetkellä koti ei ainaan ole hiljainen - tuo Bruno nimittäin pälpättää ihan nonstoppina. Roopen ääntelyä osasin tulkita ja tiesin mitä se milloinkin meinasi mutta tätä tarinamyllyä en ymmärrä sitten alkuunkaan. Ehkä jonain päivänä :).
Roopea ikävöin aina vaan. Eikö se voisi vielä olla täällä meidän luona... kissat kolmen koplana...?
