En ole halunnut oikein mitään kirjoittaa ääneen. Olen ehkä kuitenkin liian hätäinen, liian huolestunut, liian hermostunut ja liian kaikkea. Nyt kuitenkin rohkaistuin olemaan hömelö kissaemo vähän julkisesti.
Ensinnäkin pitää sanoa että Roopelle tehty operaatio oli mitä ilmeisimmin iso. Ja/tai potilas vanha ja herkkä. Kaikki mitä netistä luin, kertoi vain että kissat ovat sissejä ja porskuttavat moisen operaation jälkeen kuin vettä vaan, kaik ruuat käy eikä missään huomaa tapahtunutta. Siltä ainakin tuntui. Siksi olin hirmu hermostunut kun Roopesta totta vie on nähnyt että jotain on tapahtunut.
Roope on ollut leikkuun jälkeen todella väsynyt. Se on valvonut vain pieniä hetkiä kerralla mennäkseen sitten taas nukkumaan. Uni on ollut todella sikeää, ei edes koskettamalla ole välttis aina saanut pappaa hereille. Kissa oli leikkuuta seuraavina päivinä jopa niin väsy ettei jaksanut edes pestä itseään! Ja se on paljon Roopelta joka huolehtii todella hyvin ulkomuodostaan. Aika kuvaavaa on sekin että kun poistin kipulaastarin ja potkupuvun, ei kissa jaksanut edes kirputtaa itseään vaikka ihan varmasti turkki ja iho olisivat sitä vaatineet. Melko surullista katseltavaa :(.
Toinen leikkuun jälkeinen (ja sitä edeltänyt) murhe on ollut syöminen. Heti leikkauksen jälkeen aloitettiin komeasti raksukuormalla. Miltei kuin vettä vaan. Siitä sitten tahti on maltillistunut. Uskalsin antaa Metacamia vain kahtena eka aamuna (lääkärikään ei sitä kovasti suositellut munuaisten vuoksi). Sen jälkeen mentiin kipulaastarin turvin. Kun se poistettiin, tapahtui syömisessä selvä notkahdus. Suu siis tuntuu. Se näyttää siistiltä ja nätiltä mutta ihan varmasti tuntuu oudolta ja voi vähän juiliakin. Emo tihrustaa itkua ja panikoituu ja yrittää rauhoittua. Seuraava päivä sitten voikin taas olla parempi. Tänään on parempi. Eilinen oli ilkeä. Tänään olen tarjonnut papan iltapalaksi koko kupillisen munuaisraksuja yksitellen Sheban luxuries tunalla päällystettyinä. Tunavoikkareita ikään kuin :).
Kolmas murhe on ollut masu joka meni Synuloxista kuralle ja on sitä edelleen :/. Amoxivalin kanssa ripuli tuli enää kerran tai kaksi päivässä ja nyt antibiootin jälkeen enää kerran päivässä on tullut kasanen. Attapektiniä syötän mutta noi mahalääkkeet tuntuvat ihan limboilta. Toivotaan että homma hiljalleen rauhoittuu. Lötkö masukin voi vaikuttaa ruokahaluun.
Kuvia papasta puoli tuntia sitten. Ihan muhevan näköinen se edelleen on eli on se jotain tässä syönyt ;)
Keskimmäisessä kuvassa näkyy uusin kalju. Alimmassa edellinen. Sitä edellinen on uusimman alapuolella. Kuka helevetin tampio meni tuon uusimman reijän tekemään?! Eikö se nähnyt että kissa on jo ihan kaljuilla? Miksei niitä vanhoja kaljukohtia voi käyttää hyväksi? Mä vartavasten pyysin oikeaan kylkeen vanhan läntin kohdalle tai vähän taaemmas koska kissa tykkää harjauksesta enkä voi sitä harjata jos lempikyljessä on arkaa ihoa. No ihan sitten keskelle selkää on menty tekemään uusin kalju. Kele sentään! Muutenkin tuo kissan näyttää surulliselta ni sitten tuommonen vielä tehdään. Ei vahingossakaan pääse unohtamaan että juu on ollut monta kipulaastaria papalla viime aikoina.
Tässä tätä kirjoittaessani pappa on noussut kylppärin matolta ja paraikaa vetää hirmuista rallia Igorin kanssa :D. Ohhoh!
Näyttää siis siltä tällä hetkellä että kaikki on hyvin ja em. murheet ovat kuuluneet leikkauksen jälkeiseen tilaan. Kaikki kissat eivät ole niitä sissejä jotka ovat heti leikkuun jälkeen omia itsejään. Tästä ystäväiseni mulle huomauttikin ja taisi olla niin oikeassa.
Nyt niin peukut pystyssä että uutta leikkuuta ei tarvita. Tai jos tarvitaan ni ihan heti ei kyllä aleta, sen verran kova koettelemus on tämä ollut käpyikäiselle.
