Vaikka tässä nyt kävi niin, että Brunon tulon myötä emon ja Iggen välinen suhde etääntyi, en ole murheissani. Iggepigge nimittäin on saanut sellaisen kamusen, mihin ihmiskamu ei koskaan yltäisi. Igor elää selvästi onnensa kukkuloilla raitapaidan kämppiksenä. Erottamaton parivaljakko on tämä. Nuoret miehet, niin saman henkiset.
Ja on meillä Iggen kanssa silti edelleen omat hellät hetkemme, niistä on vaan tullut vähän harvinaisempia ;).
En voi sille mitään, että mielessä pyörii kevätauringosta huolimatta haikeita tunnelmia. Vuosi sitten meillä oli vielä oranssi raitapaita. Tuolla se nautiskeli tarhassa kevätauringon lämmöstä.
Aina vaan kauempana on se hetki kun sitä koppuraista turkkia ja sen alla luisevaa kissaa silittelin.
Ikävä ei varmasti katoa koskaan. Eikä sen tarvitsekaan. Kyllä sen kanssa on pystynyt elämään. Se oli kuitenkin ymmärrettävä ja kaunis päätös pitkälle ystävyydelle. Roope on aina olemassa hauskoina muistoina yhteisestä elämästä.
