Karkulaiset

Eilen sattui sitten se mitä eniten pelkään. Kissat lähtivät takaovesta karkuun ihan mun itseni jäljiltä!
Menin tavalliseen tapaan hakemaan takapihalta timoteitä kissojen iloksi ja kun tulin sisään, pujahti Igor mun jalkojen välistä pihalle vauhdilla. Tuijotin hetken ihan epäuskoisena ja neuvottomana mustapekkaa siinä nurtsilla. "Mitä hittoa mä nyt teen?!" Kun lähestyin kissaa, se lähti karkuun naapurin puolelle. Mä sitte äkkiä kiersin aidan ja varovasti lähestyin ilmeisessä paniikissa olevaa kissaa - sillä oli silmät leipälautaset ja tukka pörröllä. Tein paniikkiatakin sen selkään ja onneksi atakki onnistui ja sain kissasta tukevan otteen.
Kun kuljetin karkuria sisään, tajusin että multa oli jäänyt takaovi selälleen ja Roopehan se siinä nurtsilla oli myös lähtenyt tutkimusmatkalle. Roopen suhteen en ollut niin paniikissa koska se liikkuu aika hitaasti ja on viilipytty. Igor on pelottava koska on säikky ja saattaa koska vaan singahtaa mihin vaan hädissään.
Sain villahousut sisälle turvaan ja aloin itkeä. Ihan vaan tutisi kaikki paikat kun tuli niin kova jälkipaniikki.
Tämä ei saa toistua. Ikinä!
Ja tämän syy tais olla se, että päätöksistä huolimatta vein kissoja valjastelemaan juhannuksena. Ei jumankekka, ei nainen usko näköjään ennen kuin se pahin tapahtuu ja mulla ei ole enää yhtään kissaa.

Tapahtuman jälkeen vietin hikisen yön Roope kyljessä kiinni ja Igor jalkojen päällä. Ihanat lämmikkeet.