Ja tänä aamuna 4.38 punatiikeri vaati kovaan ääneen emoa heräämään. Voi perskules! 5.20 soi kello että eikö voitais ihan pientä hetkeä odottaa. Ei voitas. "Vettä hanasta nyt". "Mihin sä nyt katosit, takasin peiton alle? Eiku tuus aukaseen toi tarhan ikkuna että pääsen nuuskuttamaan aamusadetta". Sinne se sitte jäi tyytyväisenä. Sitten kun oikeasti heräsin ja nousi, huuteli punatiikeri keittiön pöydällä jo vaativasti nopeampaa palvelua. Nakkulaa mulle ja sassiin.
Heh, on se aika epeli.. Sunnuntaiaamunakin sai koko konkkaronkan ylös jodlailuillaan. Ja vieraat sanoivat etteivät ole koskaan tuommoista huutavaa kissaa nähneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti