Kaikki lähti siitä kun olin luvannut hoitaa Jesperiä naapurin reissun ajan. Joku hoitoilta tulin tosi myöhään töistä kotiin ja tajusin etten millään ehdi käydä tuntia leikkimässä naapurin kissan kanssa kun omiakin pitäisi viihdyttää ennen nukkumaanmenoa. Koska olin yksin kotona, päätin hakea Jesperin meille. Menisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Suureksi iloksi ja yllätykseksi kissakemiat toimivat loistavasti. Jesperi on maailman suloisin ja mukautuvaisin katti! Se ei pullistele eikä uhittele vaan tekee ystävällisesti tuttavuutta ja perääntyy välittömästi jos vastaukseksi tulee kulmien kurtistelua. Sillä se vissiin voitti Roopen ja Igorin kamuikseen välittömästi.
Roope ei välitä Jepusta juuri ollenkaan. Välillä tosin intoutuu sekin vähän leikkimään. Mikä on aina erittäin positiivista. Igori sitten puolestaan välittää ja nuorilla miehillä kuluukin aika rattoisasti toisiaan vaaniessa ja peräkkäin jolkotellessa. Eikä hommassa ole yhtään pörröistä häntää eikä kyräilyä.
Ihan käsittämätöntä! Kissat kun yleensä eivät lajitovereista käsittääkseni välitä. Tai ehkä se sitten on vaan kemioista kiinni. Meillä on käynyt hirmu hyvä tuuri että naapuriin on osunut ne oikeat kemiat.
Nyt pidän pään kylmänä enkä halua lisää kissoja. Tai ainakaan en ääneen sitä sano. Kotona. Nautin vaan siitä ettei tarvi enää salailla jos naapurin katti käy välillä meillä vähän leikkimässä.Ajatella mikä höperö kissamuija. Käy naapurin ovikelloa pimpottamassa että saako teidän kissa tulla meille leikkimään :D:D.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti