Kissankorvike

Kolme yötä olin erossa mirriliineistä. Mirrit olivat hyvässä huomassa kotosalla ja mulla oli onneksi kyläpaikassa korvikekissa. Korvikekissa on nimeltään Wallu ja se näyttää ihan koiralta, cockerspanielilta.
Kissanaisen hyöriminen ja rapsuttelu upposivat Walluun ja siitä tuli mun kamu. Yhteisellä rakkaudellamme omenalla saattoi myös olla osuutta asiaan :D. Wallun nimi voisi olla myös Omppu tai Jonis.
Wallu sai vaihtoehdon omalle pedilleen kun sille annettiin vapaa pääsy meidän lattiapunkkaan. Että on muuten koira iso, painava ja äänekäs unikaveri kissaan verrattuna! Ei se Wallu (onneksi) tohtinut kölliä viekussa kuin hetken ennen nukahdusta. Sen hetken rapsuttelin ja silittelin sitä mutta ei se vaan kehrännyt. Kummallisen tyytymätön yksilö.

Aamuisin Wallu ryntäsi sänkyyn heti kun kuuli mun luomen raottuvan. Sinne kannettiin pehmolelua, hötkyiltiin, ulistiin ja muristiin. Into jälleennäkemisestä oli rajaton.

Intoa sai vähän lietsottua lisää sanomalla maagisen "lähdetään" sanan. Verkkarit jalkaan, panta kaulaan ja lenkkipolulle. Tämä kohta on minusta se hohdokkain kissankorvikkeen ominaisuus, voidaan yhdessä lähteä lenkille ihanaan aamutuimaan. Waldemar on vielä ihan loistoyksilö lenkkeilyttää näin koiriin tottumattomalle koska se ei hauku kellekään eikä millekään, ei lähde minkään perään, ei innostu edes muista koirista, ei syö gagia eikä muutakaan epäilyttävää, se vaan nuuskii, merkkaa ja porskuttaa vauhdikkaasti lenkkiä eteenpäin. Tottelee puolesta sanasta vaikken todennäköisesti osaa edes käyttää niitä oikeita merkkisanoja. Viisas koiruli.

Lenkin jälkeen käytiin kömpelösti alustapesulla. Sitten mokkoa masuun. Tässä sitä odotellaan:

Mokkoon käydään käsiksi vasta kun sanoo "saa ottaa".

Tämä on ehkä Waltterin Lelu Lempi? Käsinukkenorsu mikä usein roikkuu wuffen suussa kun se innostuneena koohottaa.
Se oli niin mun kamu. Tuli ikävä jättää se :(. Siitä olisi tullut hyvä turkulainen koira... ;)

Kyllä mä ymmärrän miksi niin monet ihmiset ovat innostuneita koirista. Innostuneempia kuin kissoista. Koira on kiva kun sen kanssa voi puuhata niin paljon enemmän yhdessä. Tai ehkä tarkemmin se, että kun sen voi ottaa niin moneen paikkaan mukaan, touhuta niin monenlaisia asioita. Ja koira on kiva kun sen silmissä omistaja on aina se paras stara, se on ihan uskollinen ystävä. Kyllä mä tosin uskon että olen Se Paras myös mun kissoille, mutta taidan olla sitä vain silloin kun niille sopii :D.
Siitä kliseestä että kissa on helpompi lemmikki kuin koira, tuli mieleen jälleen uusi vasta-argumentti. Koiran viihdytyshän on hemmetin helppoa, panta kaulaan ja ulos. Ulkona vähän risun heittoa, lisää jolkottelua ja sitten uni taas maistuukin. Sisäkissan kanssa puolestaan joutuu todella käyttämään mielikuvitusta että keksii kiinnostavaa ja liikunnallista virikettä sopivissa suhteissa. Ellei omista Iines-kissa joka innostuu aina siitä samasta narunvedosta :D.

Kun tultiin kotiin reissusta, Igor pelkäsi meitä. Ei tullut viekkuunkaan. Roope tuli viekkuun. Ei ollut nukkunut muitten kyljissä. Niin, ei kukaan muu tiedä miten se peti tehdään ja mihin kohtaan ja miten armon herraa kuuluu rapsutella ja mistä. Emo tietää :D.

Hyvin olivat poitsut pärjänneet ilman mua. Oli syöty ja touhuttu. Mulla oli murhe että miten kaikki menee. Ilmeisen turhaan.