Kissahistoriikki - Minttu

Tämä kissa on The One joka teki musta kissaihmisen. Kummitädillä oli koira ja kissa. Koira odotti vanhinkopentuja ja mulle oli luvattu pentueesta palleroinen. Muitakin varauksia pennuille oli kaksi kappaletta, ennen mua. Mikä pettymys kun pennut syntyivät, niitä oli vain kaksi! Eli ei siis tullut koiraa meille. Lohdukkeeksi mulle luvattiin kummitädin pentuja odottavan Lilli-kissan poikanen.

Muistan että käytiin harva se päivä pentujen synnyttyä niitä katselemassa. Mä olin niin onnellinen! Oman pennun nimesin Mintuksi (Minttu sekä Ville -biisin mukaan of course).

Iskan kanssa käytiin hakemassa sitten lopulta pentu kotiin ja soitin äitille töihin "täällä se nyt on". Äiti ei ehkä vieläkään - eikä ikinä - lämmennyt kissalle. Siitä tuli sotkua ja harmia, mutta tämä kissa sentään ei lähtenyt onneksi kiertoon!
Minttu oli ihana! Kiltti ja kärsivällinen kuin mikä. Sillä oli hassu tapa polkea maitoa mun niskassa niin että mun niskahiukset oli aina ihan märkinä. Aamuisin se odotteli sängyssä mun vieressä että herään ja sitten se hyökkäsi kaulalle polkemaan :D.

Minttu muutti meidän mukana ensin Turkuun vähäksi aikaa. Se säilyi hengissä aika keskusta-alueella ulkokissana! Ja sai kolmet pennut. Ou jee :/. Sen jälkeen penturumbaan kyllästyneinä perheen aikuiset leikkautivat kissan armeliaasti.

Jonkun ajan kuluttua kisu muutti isäpuolen allergian (?) vuoksi takaisin maalle. Siellä sillä oli kiva olla. Iska on ihan eläinihminen. Osteli Mintulle aina valtavat arsenaalit Whiskassin purkkiruokaa (heh) eikä hermostunut pikku karvoituksista eikä uhkaillut lähdöllä hutipissojen vuoksi. (Miksi Minttu muuten teki niin usein hutipisuja?! Nyt jos se olisi mun kissa, lähdettäis heti tutkimuksiin).

Minttu-reppana joutui kiltteyttään toimimaan myös lapsiemonsa leikeissä nukkena jota puettiin ja työnnettiin rattaissa.. hmm.. kyllä kissa voisi sitten kuitenkin vähän omata omanarvontuntoa ja antaa palautetta kynnellä tai hampailla. Olisi lapsiemokin siinä oppinut miten kissan kanssa ollaan. Hmph.

Mintunkin kohtalona oli katoaminen. Yhtenä päivänä se vaan ei enää tullut kotiin :(. Muistan vieläkin kun iska kertoi Mintun kadonneen.. ja kertoi kuinka oli edellisenä päivänä tullut työmatkalta, hermostunut kun sisällä oli sotkettu ja päästänyt kissan ärtyneessä mielentilassa ulos. Sitten se ei ollut enää tullut kotiin ja viimeiseksi tunnelmaksi jäi tuo ärtymys :(.

Vielä kuukausia myöhemminkin kävin Minttua huutelemassa. Katoaminen oli ihan hirveä tapahtuma. Mitä mun rakkalle mirrille tapahtui?! Niissä tunnelmissa yksi syy miksi mun loppuelämän kissat tulevat elelemään ihan sisätiloissa.