Kissahistoriikki - Emilia alias Emppu

Empun muisteleminen ja kuvien katseleminen on surullista. Emppu oli reppana.

Ensinnäkin se luovutettiin IHAN liian pienenä. Paikka mistä se haettiin oli maalla. Me ei edes käyty asuintiloissa vaan talon nainen haki kissan saunasta emonsa luota ja tuuppasi syliin. Siinä ei juuri sanoja vaihdeltu. Olin ihan innoissani mutta se latistui kiireiseen ja puhumattomaan tunnelmaan. Innostus latistui lisää kun kissa päästettiin kotona kopasta pois. Se pelkäsi ihmistä kuin syötävä, raapi ja puri. :(

Nyt tekisin kaiken toisin. Silloin en osannut enkä ymmärtänyt. En olisi missään nimessä ottanut kissaa vastaan ikänsä puolesta enkä siksi että se oli asunut vain saunassa ilman mitään ihmiskontakteja.

Emppu kuitenkin osasi onneksi syödä kiinteää ruokaa ja siitä kasvoi ihan kissa. Oppi iän myötä olemaan ihmisenkin seurassa, vaikka kosketuksesta se ei juuri pitänyt. Kynttä tuli todella kivuliaasti.
Nätti se oli kuin mikä. Ihan täydellinen ruskeatiikeri! Tämmöinen on mun unelmien kissa jos joskus saisin uudestaan...
Empun teki reppanaksi myös se että oikeasti sillä ei ollut kotia. Otin sen kun asuin väliaikaisesti yksin 16 vuotiaana. Kysyin kyllä vanhemmilta luvan.. mutta sitten kun tuli yhteenmuutto, ei äiti halunnutkaan kissaa. Se piti jälleen torpata isän luo. Siellä siitä ei tykännyt äitipuoli, mutta kissa sai olla sen aikaa että minä muuttaisin taas pois kotoa.

Tuona aikana kun Emppu asui maalla ulkokissana, sillä oli varmasti ihan hyvä olla. Se pääsi sisälle nukkumaan ja sai olla omissa oloissaan.

Emppu sai yhdet pennut, jotka nekin piti väkipakolla luovuttaa ihan liian aikaisin. Itkin silmät tomaatteina tilannetta, mutta minkäs teet kun ei tuon ikäisenä ollut omaa asuntoa missä antaa emon hoivata pentuja tarpeeksi pitkään :/. Empun nisät turposivat järkyttäviksi palloiksi liian aikaisesta vieroituksesta johtuen. Lisää tomaattisilmiä.

Sitten se leikattiin, onneksi.

Tämä kuva on hauska koska siinä on Empun oma signeeraus :).

Sitten kun lopullisesti muutin pois kotoa, Emppu kiikutettiin saman tein sinne 32 neliön yksiöön. No eihän se ihmispelkoinen ulkokissa tunnelmista tykännyt. Se masentui täysin. Ei pessyt itseään ja muistan sen syöneen kaiken mahdollisen mitä käsiinsä sai, mm. tonnikalasalaatin kulhosta kaikkine salaatinlehtineen ja tomaatteineen.Empun oloa ei parantanut se että otin vielä pennunkin - Roopen - sinne yksiööni. Roope kyykytti Emppua ihan satanolla. Emppu ei puolustautunut ja lopulta alistui olemaan vain sohvan karmilla ettei olisi saanut villeilevää nuorta punatiikeriä niskaansa.
En nähnyt siinä tilanteessa kuin yhden ratkaisun :(. Nyt, kissuuteen paremmin perehtyneenä olisin ehkä tehnyt jotain muuta. Edes yrittänyt. Mistä sillon ennen internettiä sai kissatietoutta?! Muistan kyllä lukeneeni kissakirjoja mutta niissä vain esiteltiin rotuja ja kerrottiin kissan syövän kissanruokaa ja tarvitsevan kantokopan kuljetuksiin. Ei niitten avulla oikeasti oppinut kissan sielunelämää ymmärtämään.

Kunpa Emppu olisi saanut jäädä sinne maalle ulkokissaksi..!

Emppu on surullinen tarina. Olisi tarvittu niin erilaiset lähtökohdat, minulta enemmän ikää, ymmärrystä, rutkasti tietoa ja kärsivällisyyttä että tarina olisi voinut olla iloinen.

Surullisinta on se, että näitä kissakohtaloita on varmasti maailmassa monia. Tulee kissavihaa ja -pelkoa kun tavataan näitä ihmisen nähdessään puolustusasemiin jämähtäviä liian aikaisin vieroitettuja ja puutteellisesti sosiaalistettuja kissoja. Ihan järkyttävää väkivaltaa voi ihminen aiheuttaa tietämättään elukalle josta oikealla tiedolla ja teoilla voisi tulla oikeinkin tasapainoinen ja rakastettava lemmikki.

Tarinalla on myös toinen opetus. Lapselle ei hommata lemmikkiä vaan se hommataan koko perheelle ja etenkin vanhemmat sitoutuvat siihen ja ottavat lemmikin eritystarpeista vanhemman ymmärryksellä selvää!