Mitä vanhemmaksi tulen, sitä rakkaammaksi kissat käyvät. Siis kaikki kissat, eivät vain omat. Ihan hassua miten voin hetkessä rakastua vieraaseen kissaan ja tuntea huolehtimis- ja välittämistarvetta niistä.
Eilen oltiin siskon kanssa ruokkimassa ikivanhaa (ainakin 17v) itämaista Jomppa-kissaa. Voi että mikä käppyrä! Askel ei ole notkea, mutta muuten oikein pirtsakka eläkeläinen. Hurrrrjaa kehräystä ja hassua määkymistä se piti. Kovasti puski ja tykkäsin kun silitetään ja rapsutetaan. Kumisuka oli ihan ehdoton suokkari millä hivellä häntä. Jomppa on kiiltävä ja harmaa. Viiksetkin ovat harmaat. Hassu pitkulainen naama ja hiirulaisen häntä. Ja se ääni :D. Olin ihan inlaav.
Illemmalla kävin hoitamassa vielä naapurin birmuskaa. Se vasta on hellä kissa. Kutitteli mun naamaa viiksillä nuuskiessaan ja vähän nuolaistessaan. Se ihan kuin suukotti :). Pötkötin hetken sohvalla ja siihen se tuli mun viereen ihan lähelle hellyyttää hakemaan. Eihän tuommoista voi kuin rakastaa!
Kissoissa on vaan sitä jotain. Eläimissä ylensäkin, mutta etenkin kissoissa. Kaikki ne ovat omanlaisiaan persoonia, valloittavia erilaisuudessaan. Multa riittäis rakkautta niin monelle villahousulle.. silti en välttämättä ottaisi enempää kuin nuo kaksi. Tuntuis ettei riittäisi aika kaikille yksilölliseen huomioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti