Roope oksensi aamulla. Näin sen jo eilen illalla tavasta miten maiskutti suuta ja vähän levottomana vaihteli makuupaikkaa. Viimeksi oksensi lauantaina. Aika tiheä on väli..
Pitäiskö antaa sitä Antepsinia vaan ronskisti kerran päivässä? Kun en haluais, kun se maistuu niin pahalta :(.
Ruoka vaarille on silti maistunut. Ja vesi. Olen antanut vettä myös niin että soosaan joukkoon vähän jotain taviskissan märkäruokaa tai lihaa.
Ville oli kantanut Roopen illalla mun viereen ja siinä se pysyi aamuun asti. Myös Igor nukkui mun jaloissa. Niin on parasta nukkua koko maailmassa!
Pitäisi varata se lääkäriaika Roopelle. Mutta en haluaisi kun pelottaa ne krea- ja urea-arvot. Näänhän mä sen päällekin päin että huonompaan suuntaan ollaan menty, mutta en haluaisi saada siitä virallista vahvistusta. Sen tuntuu niin tuomiolta.
No, ei tässä voi muuta kuin mennä päivä kerrallaan. Ahdistaa olla töissä koko armas päivä kun en voi tietää mitä kotona tapahtuu. Tuleehan Roope tavalliseen tapaansa mua ovelle vastaan ja pyytää ruokaa? Totta kai tulee.
Tilasin eilen Trovetteja kaksi pussia ja Fortekoria kuukaudeksi. Loppuviikosta menen hakemaan. Toivotaan että Roope saa rouskuttaa ne kaikki loppuun.
Mun rakas raitapaita.
Aamulla Roopea siinä vieressäni silitellessä vaan mietin, että Roope on Se Kissa. Roope on se peruskissa jollainen kissan kuuluu olla. Isokokoinen, pikkuisilla ja siroilla tassuilla ja siroilla pikku korvilla. Rauhallinen ja pelkäämätön. Tuhoja tekemätön. Äänekäs komentaja. Oman arvonsa tunteva. Sellaisen kanssa olen elänyt koko itsenäisen elämäni. Mitä sitten kun sitä ei enää ole?! Ei tulee koskaan toista Roopea, ei koskaan. Haluan että Roope on mun kanssa ikuisesti. Voi tulla lisää ihania muita kissoja, mutta tarvisen siihen laumaan myös Roopen.
Illalla..
Ja tulihan se Roopukka mua vastaan :). Ruokaa pyysi ja söi hyvin. Laitoin raksujen joukkoon vähän ihmisten tunaa.. tiedän.. ei sais.. muttamutta..
Siivoskeltiin ja ihan tarkkaavaisena vaari seuraili imurin ja lattiarätin etenemisiä. Ja nyt, nyt ne riehuvat Igorin kanssa tuolla alakerrassa. Kuulu jodlausta ja tiheitä raviaskelia. Ihanaa!
Annan nyt ainakin viikon ajan Antepsinia joka aamu, oli kissa levoton tahi ei.
Pieni synnintunnustus. Silloin kun Igor meille muutti, hullaannuin siitä ihan täysin. Se tuntui maailman ihanimmalta kissalta kehräyksineen ja läheisyyskaipuineen. Olin niin täysin ällikällä lyöty että tuollaisia kissoja maailmassa voi olla.
Ajattelin todellakin että se on maailman ihanin, ei Roope. Miten saatoin! Ei noista voi sanoa kumpi on ihanampi, niin erilaisia ovat. Roope on mun peruskallio, aina terve ja vankka (paitsi nyt). Kun Roope päättää haluta tulla syliin, on se ihan erilainen tapahtuma kuin Igorin kehräys. Roope on hellä silloin kun hänestä niin tuntuu, siksi Roopen hellyys on aina iso palkinto.
